Masennukseni pahimmassa vaiheessa, itseasiassa juuri samana päivänä jona hakeuduin hoitoon, tein erään ihmisen kanssa sopimuksen ystävyydestä. Sopimuksen perustana oli toisen ihmisen tunteiden ja yksityisyyden kunnioittaminen. Tarvitsin ystävää, jonka kanssa puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, välittämättä siitä miten soveliasta se olisi. Tämä ystävyyssuhde vaikutti hyvin vahvasti rehellisyys- ja onnellisuuslupaukseen, jonka myöhemmin tein itselleni.
Aikaa myöten tutustuin ystävääni paremmin. Sain tietää hänen vahvuutensa ja heikkoutensa, mielenkiintoisia palasia historiastaan sekä suuren kirjon rakastettavia ja rasittavia luonteenpiirteitä. Ihastuin häneen ja aikaa myöten jopa rakastuin häneen ystävänä.
Ihminen on käsittämättömän typerä olento - ystävästäni tuli minulle pakkomielle.
Eräänä hyvin onnellisesti alkaneena päivänä pistin kaiken paskaksi. Liian intohimoinen ihminen ei osaa tulkita tunteitaan ja liian intohimoinen ihminen ei mieti ennen kuin puhuu ja minä olin liian intohimoinen. Hieman virheellinen tulkinta, ystävän virheen paisuttelu, voimavarojen purkautuminen vihana ja pettymyksenä. Kasa ilkeitä sanoja.
Ilkeä sana viiltää kuin veitsi. Tässä tapauksessa kaksiteräinen.
Tavoitteeni olivat jaloja, mutta tekojen seuraukset vain satuttivat minua ja läheisiäni. Nyt toivon vain ystävältäni luottamusta ja rehellisyyttä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment